Sari Nevanlinna on Vuoden Nuori Johtaja 2019

Vuoden Nuori Johtaja -kilpailun tavoitteena on nostaa esiin taitavia, korkeintaan 40-vuotiaita nuoria johtajia ja kannustaa nuoria hakeutumaan johtotehtäviin sekä kehittymään johtajina.

Vuoden 2019 voittaja Sari Nevanlinna palkittiin 26.11. Helsingissä järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa. Nevanlinna toimii matkustajaliikenteen liiketoimintajohtajana ja johtoryhmän jäsenenä Helsingin Satama Oy:ssä. Hän on liiketoiminnan ja asiakaskokemuksen kehittämisen ammattilainen ja erikoistunut isojen muutosten läpivientiin.

Arvovaltainen tuomaristo arvioi finalisteja monipuolisesti. Nevanlinna edustaa hienosti kilpailussa 2019 painotettuja johtajan ominaisuuksia. Hänen uraltaan löytyy useita konkreettisia ja vakuuttavia esimerkkejä kognitiivisesta joustavuudesta ja vaativasta ongelmanratkaisusta. Hän on ollut luomassa, kehittämässä ja toteuttamassa uusia liiketoimintamalleja, ja johtaa nykyään monimuotoista tiimiä pitkän historian omaavalla haastavalla toimialalla.

Johtajana Nevanlinnalla on vahva kyky reflektoida osaamistaan ja kehityskohtiaan. Hän on pystynyt kehittymään johtajana erilaisissa positioissa ja hakeutunut rohkeasti uusiin haastaviin työtehtäviin uransa alusta asti.

Finalistien referenssien antajat haastateltiin Experis Oy:n konsulttien toimesta. Näin tuomaristo sai myös ulkopuolisen arvioinnin ehdokkaisiin. Voittajan referensseissä nousi erityisesti esille tunneälykkyys, palveluhenkisyys ja ihmisten johtaminen.

Voittaja vakuutti tuomariston aitoudellaan, poikkeuksellisella kyvyllä reflektoida itseään ja kehityskohtiaan johtajana. Nevanlinna on urallaan tehnyt vaikuttavaa ja liiketoiminnallisesti tuloksekasta johtamistyötä haastavilla toimialoilla. Hän toimii pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti mahdollistaakseen tiimiläistensä ja työnantajansa menestyksen yhteiskuntavaikutukset huomioiden.

Vastaa